Pages





Naisen kauneus. Mysteeri jota monet ovat tutkineet...mikä tekee naisesta kauniin. Mikä on salaisuus sille hehkulle jota kauneudeksi kutsutaan. Tehdessäni työtä kauneudenhoitoalla melkein viisitoista vuotta näin paljon naisia. Upeita kauniita naisia jotka olivat laittaneet elämässään kaiken muun oman itsensä edelle. Työn, lapset, puolison, itseinhon...syitä on loputtomasti.  Koin valtavaa paloa rohkaista ihmisiä löytämään todellisen olemuksensa. Hämmästelin usein sitä muutosta joka tapahtui myös sisäisesti kun onnistuimme loihtimaan sopivamman hiustyylin, pukevamman meikin. Muutos ei ollut vain ulkoinen. Näkymätön henkari nosti ryhtiä, koko olemus muuttui ja silmistä paistoi jotain mikä oli ollut kadoksissa, Yhteys omaan itseensä
 Usein ajatellaan että ulkoisesta olemuksesta voi päätellä paljon siitä mitä on ihmisen sisällä. Jossain tapauksessa voi olla totta mutta useimmiten ihminen piilottaa itsestään hyvin paljon.
 Haavojen ja pelkojen, harmaan olemuksen takana huutaa varoituskyltti: Älä huomaa minua, anna minun olla rauhassa.
Kun uskaltaa raottaa ovea sisimpäänsä ja kohtaa pelkonsa ja kipeät kohdat sisällään, löytää salaisuuden. Sen miten helppo on ymmärtää omaa itseään, parasta ystäväänsä. Koko elämä saa uuden suunnan, et voi enää elää vastoin korkeampaa tahtoasi. Haluat pitää huolta itsestäsi, sädehtiä tuota salaista valoa jonka löysit sisältäsi. Kauneus ei ole materiaa, mitään minkä voi selittää järjellä. Se on tunne. Olen kaunis, ja se näkyy.
Proudly designed by Mlekoshi playground